Tutustuin kirjani päähenkilöön Jenni Chen-Ye:hen Vantaan valtuustossa syksyllä 2017, kun hän tuli valituksi ensimmäiselle kaudelleen ja minä toiselleni kaupunginvaltuutettuna. Edustimme eri puolueita, niin emme kuitenkaan heti oppineet tuntemaan toisiamme paremmin.
Pikkuhiljaa panin merkille, kuinka Jenni puhui harvoin, mutta silloin kun puhui, hänellä oli aina jokin yllättävä, herättävä näkökulma asiaan. Ihastuin hänen uskallukseensa esittää ”tyhmiä” kysymyksiä.
Voisitko kirjoittaa lapsuuteni kirjaksi?
Kesällä 2021 Jenni pyysi minua tapaamiseen, jossa hänellä oli minulle tärkeä pyyntö.
Voisinko kirjoittaa hänen lapsuustarinansa kirjaksi?
Vasta silloin sain tietää hänen erikoisesta historiastaan kiellettynä lapsena Kiinassa ja lapsitulkkina ja lapsityöntekijänä Suomessa.
Kuulin myös hänen vaikeista perhesuhteistaan ja koetin tyynnytellä: kaikissa perheissähän se on hankalaa – kunnes oli myönnettävä, että ei, kaikissa perheissä ei sentään ole ihan noin vaikeaa.
Salaa mielessäni epäröin kirjan kirjoittamista ja vitkuttelin vastaustani Jennille pitkään.
Hänen tarinansa oli niin hurja, että suoraan sanoen mietin, osaisinko edes kirjoittaa siitä niin että kukaan uskoo.
Halusin myös selvittää hänen elämäntarinaansa liittyviä laajempia yhteiskunnallisia taustoja.
Koska täytyihän tuolle kaikelle olla jokin selitys, jotkin syyt, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat.
Luin hulluna kaikkea Kiinaan liittyvää
Aloin ahmia Kiinan historiaa ja kulttuuria, tietoa yhden lapsen politiikasta ja sen seurauksista, tietoa kiinalaisesta tapakulttuurista ja arvojärjestelmästä sekä myös faktoja suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta 1990-luvulla.
Minulla oli pieniä kokemusetujakin tuossa selvitystyössä.
Olin nimittäin reppureissannut Kiinassa yksin 1990-luvun alussa (joka oli Jennin varhaislapsuusaikaa Qingtianissa) ja nähnyt omin silmin sen ajan eteläkiinalaisten kylien vaatimattoman elämän ja suoranaisen köyhyydenkin.
Satuin myös tuntemaan suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa sekä kuntapoliitikkona että oman perheeni kautta, sillä mieheni oli tullut Egyptistä Suomeen 1989 ja kaksikulttuuriset lapseni olivat käyneet koulunsa ns. maahanmuuttajakouluissa Vantaalla.
Pikkuhiljaa minulle selvisi, että vaikka Jennin elämänhistoria sai minut haukkomaan henkeäni, se ei lopulta ollut ihan hirveän epätavallinen kiinalaisen maahanmuuttajalapsen tarina, lukuun ottamatta tuota kielletyn lapsen osuutta.
Miksi tästä ei puhuta?
Miksi tästä ei puhuta? ihmettelin. Miksi ei ole julkista keskustelua maahanmuuttajalasten tulkkaus- ja asioidenhoitovastuista perheissä, joissa vanhemmat eivät osaa kohdemaan kieltä? Miksi maahanmuuttajalapsiin kohdistuvaa koulukiusaamista ei huomata tai oteta tosissaan? Miksi monien vanhempien kotoutuminen ja kielen oppiminen jää kesken?
Tartuin työhön ja aloin haastatella Jenniä.
Joistakin asioista hänen oli vaikea puhua. Kesti monta kuukautta, ennen kuin hän pystyi kertomaan syntymänimensä Pingpingin ja mitä kaikkea siitä seurasi. Kesti pitkään, ennen kuin hän avautui kunnolla vaikeista perhesuhteistaan.
Tulkkaus- ja ravintolatyö oli hänellä ollut lapsuudesta asti jatkuvaa ja jokapäiväistä, päätin valita muutamat kiinnostavat esimerkkitarinat kertomaan siitä.
Jennin lapsuudenperhe ei ollut alkuun ollenkaan innostunut siitä, että tämä kirja kirjoitetaan. Heille haluan sanoa yhä uudestaan: te olette suuria selviytyjäsankareita, joita tulee kunnioittaa ja arvostaa suuresti. Teidän tarinanne on myös hurja sankaritarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi. Teidän tarinanne on yhteiskunnallisesti tärkeä.
Lisää ymmärrystä
Toivon, että tämä kirja lisää kulttuurien välistä ymmärrystä. Toivon, että sen myötä maahanmuuttajalasten ja -aikuisten tilannetta ymmärretään paremmin ja heitä osataan tukea tarpeen mukaan. Toivon, että kirja on myös antoisa lukea.
Vaula kertoo, miten Jennin tarina alkuun hämmensi häntä.
P.S. Littana on jo kirjakaupoissa. Sitä saa myös netistä, mm. Teoksen verkkokaupasta Littanaa saa jo elävänä ja e-kirjana. Äänikirja ilmestyy syyskuun lopussa 2023.
https://verkkokauppa.teos.fi/sivu/tuote/littana/4842576
