Hotkin tämän Tieto-Finlandia-voittajan hyvällä halulla, yhdellä istumalla.
Jälkiä jättämättömän isoisoisän mysteeri oli tietysti lukijankin saatava selville, kaikkine sivuhenkilöiden sivupolkuineenkin.
Innostustani lisäsi se, että kirja kertoo samoista köyhistä ja koleista vuosikymmenistä viime vuosisadan alkupuolella, joista omakin seuraava kirjani tulee kertomaan.
Antti Järven isoisoisä Antti Järvi lähti ensin vuosisadan alkupuolella tienaamaan ja seikkailuun Amerikan Yhdysvaltoihin. Minunkin isoäitini Emilia Hästbacka lähti.
Kymmenisen vuotta myöhemmin isoisoisä palasi Suomeen – minunkin isoäitini palasi.
Isoisoisä oli kova työmies, mutta väheksytty nuoren vaimonsa varakkaassa maanomistajaperheessä.
Minunkin isäni lapsuudenperheessä oli tämäntapaista.
1920 – 30-lukujen valkoinen Suomi näki kommunistiuhkaa kaikissa työläisissä, yhteiskuntasuhteet eri luokkien välillä olivat kireät.
Tässä minun isäni (toinen oikealla) ja hänen sisaruksensa noin v. 1929
Lama-aika oli puutteellista, nälkäistä, työtä oli vaikea saada ja siitä maksettiin kovin vähän. Tämä oli omiaan kiristämään hyväosaisten ja vähempiosaisten välejä.
Hyväksikäyttöä ja huijaustakin ilmeni noina levottomina aikoina.
Antti Järven isoisoisä menetti suurella vaivalla ja lainarahalla hankkimansa talon toisten vilunkipelin seurauksena Karjalassa – niin kävi myös minun isoisälleni Hannes Norrenalle Pohjanmaalla.
Elämää suurempi epäreiluus oli omiaan katkeroittamaan rehellistä työmiestä.
Kovia ja sekavia aikoja
Perheisiin syntyi lapsia vuosittain ja niitä olisi pitänyt pystyä elättämään, vaikka oli lama, eikä monillekaan ollut tarjolla reilua, palkattua elinkeinoa.
Kirja kuvaa tuota historiallista aikaa, puutetta ja pienuutta eleettömästi ja samalla kouriintuntuvan konkreettisesti.
Poliittinen sekavuus selostetaan niinikään ajan tapana:
koko Eurooppa, Amerikka ja Venäjä kuohuivat. Sotiin vain jouduttiin, ensin ensimmäiseen maailmansotaan, sitten sisällissotaan ja sitten vielä sotaan Neuvosto-Venäjää vastaan.
Antti Järven aikuisiksi kasvaneet sotilaspojat tekivät sen mitä pyydettiin, isänmaan eteen, hyvillä mielin uhrautuen ja valittamatta.
Mutta vanhemmat miehet, kuten Antti Järvi, epäilivät melskaamisen mielekkyyttä.
Isäni Yrjö Norrena sotilaana 1941
Kun sodan sorto ja jylinä lopulta vaimeni, ei Antti Järvi lähtenytkään Laatokan rannalta evakkoon sisä-Suomeen muun perheensä mukana.
Mitä hän sinne toisten nurkkiin, aikuinen mies, kun oli vihdoin saanut uuden, hyvän talon rakennettua ja asemansa vakiinnutettua Jaakkiman kylällä.
Hän jäi sinne elämään venäläisten kanssa.
(Siis omalla tavallaan väärälle puolelle historiaa, kuten Sirpa Kähkönen romaanissaan 36 uurnaa kuvaa omia sukulaisiaan.)
Tätä ratkaisua pojanpojanpoika Antti Järvi joutuu
2020-luvulla pohtimaan ja kipuilemaan toden teolla.
Hylkäsikö siis isoisoisä perheensä noin vain?
Minkä ihmeen takia hän jäi vihollisen puolelle, kun sota loppui?
Vastauksen saatte, kun luette tämän kirjan, ja samalla saatte elävän katsauksen tavallisten ihmisten tavalliseen elämään Suomessa ja Karjalassa noin vuosikymmeninä. Suosittelen lämpimästi!
#anttijärvi #sota #karjala #historia
